torstai 27. heinäkuuta 2017

S.K.Tremayne: Tulilapsi


...muistan sen kun ensimmäisen kerran tulin tänne ja luin Carnhallow’n historiaa. Länsi-Cornwallin historiaa, Kerthenien historiaa. Miten kovasti halusin tulla osaksi sitä: istuin keltaisessa salongissa, katselin, miten kesäaurinko paistoi liljoille, ja halusin kiihkeästi kuulua tähän vahingoittuneeseen mutta silti ihastuttavaan paikkaan. Halusin tulla punotuksi mukaan Carnhallow’n loputtomaan, monimutkaiseen historiaan. Olin valmis tulemaan yhdeksi pihlajien kanssa, olin valmis kasvattamaan juuret.

S.K. Tremaynen trilleri Tulilapsi (The Fire Child, Otava 2017, suomennos Jaana Iso-Markku) tapahtuu Euroopan äärimäisellä reunalla, siellä missä keltit ovat jo ammoisista ajoista kääntäneet katseensa myrskyävälle merelle niin toivossa kuin epätoivossa. Katsoneet vieläkin lännemmäs kuin odottaen jotain muuta. Tulilapsen miljööstä, eristyneestä Carnhallow’n valtavasta ja vanhasta talosta on tulossa Itä-Lontoon kujilta, huonoista lähtökohdista ponnistaneen Rachel Dailyn koti hänen avioiduttuaan suvun varakkaan perijän David Kerthenin kanssa. David on menettänyt vaimonsa Ninan traagisessa onnettomuudessa ja avioliiton myötä Rachelista tulee kahdeksanvuotiaan Jamien äitipuoli.

Rachel on yltiörakastunut sekä Davidiin, Jamieen kuin myös vanhaan taloon, jossa hänen tarkoituksensa on jatkaa Ninan alulle panemia restaurointeja. Vasta keltainen salonki on valmis ja se onkin hyisessä joulukuussa kuin kutsuva keidas. David viettää viikot töissä Lontoossa ja palaa kotiin aina viikonlopuiksi. Jamie kaipaa sekä isäänsä että kuollutta äitiään, mutta alkaa heti kiintyä myös Racheliin. Kaikki on melkein kuin jostain rouheasta, merisuolan makuisesta kelttisadusta. Tarinasta joka on kirjoitettu merilokin sulalla, mutta kasteltu tuhansien vuosien aikana merenalaisissa kaivoksissa menehtyneiden kyynelillä. Tremayne tietää mistä kirjoittaa, sillä hänen äidinäitinsä oli kymmenvuotiaasta ’kivityttönä’ St.Agnesin kaivoksissa murskaamassa työkseen kiviä vasaralla. Rachel kohtaa näitä kaivostyöläisiä vain vanhoissa kuvissa, joissa etualalla ryhmittyneinä varakas Krethenien klaani ja takana näkyvät uupuneet kaivostyöntekijät, joista osa paljasjalkaisia lapsia. Rachelin on kuitenkin tartuttava tähän päivään ja keskityttävä ensi sijassa vieläkin äitiään etsivään Jamieen. Kadonnut kaunis Nina, jonka hajuveden tuoksu yllättäen tuntuu hallissa, käytävillä, rapuissa...

Ellei lukija tietäisi lukevansa trilleriä, hän tuudittautuisi lähestyvään jouluun, sillä jokainen luku alkaa kertomalla, miten monta päivää on aikaa jouluun. Talon menneisyyttä kantaa myös Davidin äiti, joka asuu omassa siivessään. Hän nauttii portviiniä muistellen, miten ’sinililjojen meri vihreää vasten ja sitten menimme sisään taloon ja jalavapöydällä oli, oi, kaikkea – vadettain hummereita ja kulhoissa hunajaa ja tuoretta paksua kermaa...brandypalloja sekä kukkuralautasittain Carnhallow’n valkoisia vadelmia.'

Kauneimmistakin unista herätään aikanaan ja hyvin pian Rachel huomaa Jamien huolestuttavat harhat sekä miehensä muuttuneen käytöksen. Mitä pimeämmiksi ja kylmemmiksi käyvät joulukuun päivät, sitä likemmä saapuu tiheä sumu hyiseltä mereltä. Lukija ei voi ennalta-arvata mitään, sillä salaisuudet, valheet, tragediat ovat kietotuneet toisiinsa kuin merilevä haluten vetää uhrit pohjaimuunsa. Ketkä ovat valitut? Voiko joulu olla tuhon hetki? Sataako jouluna lunta? Kuuluvatko kulkuset vai ovatko ne edesmenneiden kaivostyöläisten iskuja kiviin?

Tremaynen Tulilasta voi verrata parhaiten hänen dekkariinsa Jääkaksoset, joissa samaa eristynyt miljöö, mielien hukassa olevia ihmisiä, lähestyvä tuho sekä rouheita paikallisia, jotka yrittävät pitää kiinni omasta historiastaan ja kielestään: Jääkaksosissa gaelin kieli ja Tulilapsessa kornin kieli. Pidin parin lokin huudon verran enemmän Tulilapsesta, jossa oli kiinnostavaa kaivoshistoriaa ja siihen nivottu tarina ahneudesta ja sen palkasta. Jääkaksosten tuoksut ovat meri, tuuli ja kanervahunaja.
Tulilapsen tuoksut ovat meri, Chanel ja epätoivo. Jäätävä epätoivo.

Kyllä, minä olen tullut takaisin. On jo liian myöhäistä, Rachel.

On liian myöhäistä kertoa totuus.

Hei, Rachel pieni Traleen ruusuni.

Variksetkin pystyvät ennustamaaan tulevaa. Tiesitkö sen? Sinähän tiedät, mitä nyt tapahtuu.

*****

10 kommenttia:

  1. Kuinka kiehtovan houkuttelevasti kuvaatkaan teosta niin, että lukuhalut heräävät, mutta lopetus - huu! Kylmät väreet käyvät jo selkäpiissä ja tiedän, että tämä ei ole minun kirjani. Thrillerit eivät muutenkaan ole minun lukulistalla, vaikka pidänkin kesymmmistä dekkareista. Kirjojen pitää päättyä onnellisesti, ei kauhuntunteeseen. Mukavaa syyskesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, kyllä sinä tämän voisit lukea, mutta en voi kertoa miksi, sillä se olisi juonen spoilausta:)

      Se on eri asia, jos et muuten lue trillereitä. Minulle ne ovat olleet aina mukana elämässäni siinä missä vaikka venäläiset klassikotkin. Luen melkein kaikkea paitsi en tylsiä kirjoja, en scifiä, en siirappisia kirjoja ja fantasiaa vain rajoitetusti. Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Tämänhän voisi sitten lukea, jos tämä on parempi kuin jääkaksoset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, on tässä paljon samaa kuin Jääkaksosissa, mutta minusta tämä on näistä kahdesta parempi.

      Poista
  3. Hmmm... Jääkaksoset jätti vähän ristiriitaisiin tunnelmiin, mutta pitäisiköhän testata tämäkin. Kuulostaa koukuttavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, kuten viimeisessä kappaleessa kirjoitan, tässä on myös samoja elementtejä, mutta ainakin minulle tämä oli jännittävämpi ja myös kiinnostavampi, kiitos tuon kaivoshistorian. Tämä toi mieleeni myös erään elokuvaklassikon, jota tuskin uskallan mainita, ettei kukaan arvaa...:)

      Poista
  4. Leena, arvasit ihan oikein! Tätä kirjaahan minä "urputin" sinulle ja luimme sen siis samaan aikaan. Alku on tosiaan romaanissa hyvin pitkäpiimäistä. Kaivoshistoria oli kyllä mielenkiintoista, mutta muuten en tälle trillerille syttynyt. Suosittelepa minulle nyt jotain vetävämpää jännitystä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiva näinkin päin:) Suosittelen sinulle Camilla Greben Kun jää pettää alla tai sitten sitä, mitä luen nyt elijos tilaat ennakkokappaleen J P Delaneyn kirjasta Edellinen asukas Astu taloon joka koituu kohtaloksi. Arvosteluvapaa vasta 7.9., mutta näytekkapplaleesta tätä nyt luen. On hirveän jännittävä, sillä minua ovat aina kiinnostaneet talot ja huoneistot, joihin liittyy rikos ja sitten kun historia alkaa toistaa itseään. Tämä on Otavalta...pyydä ennakkokappale. Mutta siis Greben kirja on kai jo saatavissa kaupoista ja kirjastoista...I owe you, sillä kukapa olisi uskonut niitä Nicci Frenchistä, kun sen kansi oli kuin joku pornokirjan. Niin jännittävää ei ole nyt ihan, mutta melkein nämä kaksi tässä.

      Edellisestä asukkaasta (The Girl Before) sen verran,että mukana on mies, joka on sosiopaatti, jota määrettä käyttäisin myös 'herrasta' kirjassa Annoin sinun mennä. Edellinen asukas on kovempi ja siitä sinä pidät, sillä olet yllättänyt minut kerta kerran jälkeen...eri tavoin.

      <3

      Poista
  5. Edellinen asukas kiinnostaa kovasti! En ole muuten lukenut tuotakaan kirjaa Annoin sinun mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, veikkaanpa, että varsin pian luet Edellisen asukkaan:) Minä pidin Annoin sinun mennä: Dekkari kuin romaani eli voi lukea myös hyvin kiinnostava tarinana narsismista tai sosiopatiasta.

      Poista