torstai 3. elokuuta 2017

Ben Kalland: Vien sinut kotiin


Se oli viimeinen Bellevue-kesämme. Emme edes kovin montaa kertaa käyneet siellä sinä kesänä, koska minä olin töissä kirjapainossa ja Carola tavaratalon myyjänä ja Ellen harjoitteli säestäjän kanssa Sibelius-viulukilpailua varten. Sofia ja äiti ja isä kävivät mökillä useammin.

Silloin pidimme huolta toisistamme. Olimme vielä kokonainen perhe, jota ulkopuoliset eivät pystyneet rikkomaan.

Vuoden sisällä kuvanottohetkestä elämämme oli muuttunut lopullisesti. Perheemme oli hajonnut ja olimme lakanneet puhumasta toisillemme.

Ben Kallandin teos Vien sinut kotiin (Atena 2017) on kaikkea sitä, mitä kustantaja kirjan takakansitekstissä lupaa ja vielä enemmänkin. Ehdottomasti se on Ellenin kesytön viulukonsertto, jonka tempo ravistaa, ihastuttaa ja saa kyyneliin. Se soi crescendo ja fortissimo, sillä onhan kyseessä perheen liekki, ihastuttava, huippulahjakas Ellen, liekkisydän, kunnes...Vien sinut kotiin kosii jo nimellään. Minulle tuli siitä mielleyhtymä Manfred Kargen ja Toni Edelmannin Petäjäveden Kristoforos kantaattiin Tuo hänet yli vesien. Sama surumielisyys. Sama haikeus. Muu eri. Kallandin tarina kertoo huippulahjakkuudesta, vallanhimosta, perheen sisäisestä rakkaudesta kuin myös uskonnollisesta yhteisöstä, joka katsoo olevansa paitsi maan lakien yläpuolella, olevansa lisäksi oikeutettu rikkomaan perhesiteet. Kirja on kertomus sivullisuudesta, jonka kokee ainakin yksi perheen tyttäristä, Carola, konreettisesti ja näkyvästi. Tarinan kertoja, perheen poika, Markus, kuitenkin selvästi kokee uhriuttavaa sivullisuutta katsoen olevansa syrjästäkatsoja, tapahtumien todistaja. Markus ei ole minulle luotettava kertoja, onhan hän elänyt uskonnollisen yhteisön tiukassa otteessa koko ikänsä ja hän myös kohoaa tarinassa Yhdysvalloista johdetun järjestön johtoportaaseen, mutta hänen kunniakseen on sanottava sisarten puolustaminen niissäkin olosuhteissa kun yhteisö sen kielsi. Vaan hän ei väittänyt vastaan kun Ellenin raiskattu ystävä erotettiin yhteistöstä! kun uhrista tehtiin rikollinen! kun asiaa ei viety poliisille!

Keskiviikon palvelukokouksessa veli Lassila piti ”Naisen valvollisuus pysyä puhtaana” –erottamispuheen.

”Nainen, jolla on provakatiivinen pukeutumistyyli, osoittaa olevansa nainen, jolla on löyhä moraali.”

”Raiskaajakin on ihminen. Epäilemättä jotkin hänen elinolosuhteensa ovat vaikuttaneet hänen käytökseensä. Naisen tulisi kohdella raiskaajaa ymmärtäväisesti, niin kuin toista ihmistä.”

Kautta kirjan käy ilmi, että nainen on alistettu ja hänen on sitä oltava. Hänestä ei ole opettamaan kuin lapsia ja on hänen vikansa, jos miehestä kasvaa raiskaaja. Jos nainen masentuu, kuten Markuksen äiti, silloin ei haeta apua lääkäristä, vaan tarjotaan uskonvahvistusta.

Ellen ottaa ystävänsä Barbaran erottamisen raskaasti, mutta hän pitää tähän salaa yhteyttä ja veljensä Markuksen tieten. Markus jatkaa kuitenkin nousujohteista uraansa Yhdysvalloissa uskonnollisen yhteisön kotimaassa. Hän on mukana järjestössä, jossa on 1 177 sääntöä sekä yhteisön vanhimmille annettu Laumakirja, joka määrittää kaikkea mahdollista oikeuskomiteoista ja erottamisista sekä sallituista ja kielletyistä seksuaalisista tavoista. Voi vain ihmetellä miten Markus saattoi katsoa Elleniä silmiin ja tuntea rakastavansa tätä, samalla kun omaksui järjestön opin ja levitti sitä eteenpäin. Markuksen kahtiajakoisuus voi vaivata lukijaa, mutta toisaalta se tuo myös kiinnostavuutta. Juuri hän kertoo tarinan, josta tulee Ellenin kautta unohtumatonta musiikkia.Tarina tragediasta kuin myös hajonneesta perheestä. Markus on sekä lempeä veli että patriarkaalisen uskonnollisen ryhmän uhri, mutta mihin mahtuu puhtaus silloin, kun naisista sanotaan, että ’Helsingin tarjonta oli keskinkertaista. Joitakin nuorekkaina säilyneitä viisikymppisiä, sellaisia, jotka vielä jaksoivat...’ Mikä ihmeen tarjonta? Lihan vai kalan? Onko lihatiskissä jotain vikaa? Ja pitää huomata, että Markus on avioliitossa. Tietenkin miehille suodaan, mikä naisille on kuolemansyntiäkin pahempaa. Pääasia, että kulissit näyttävät hyviltä. Onko Markus kuitenkin häntäheikki, Laumakirjan oppiesimerkki miehestä?

Niin hämäävältä kuin se näiden muutamien erääseen järjestöön liittyvien ulostulojeni yhteydessä kuulostaa, Vien sinut kotiin on aivan loistava esikoisteos! Kun Helsingin Sanomat laittaa loppuvuodesta esikoiset kisaan, minusta tämän kirjan on oltava siellä mukana. Tarinan kiehtovuus on sekä siinä, miten paljon kirjoittaja yrittää välttää sen olemista uskonnon uhrin tai uhrien elämäkerta ja miten paljon se kuitenkin sitä on. Kiehtovuus soi myös järkyttävässä tragediassa, jolla kirja alkaa. Olen niin yllytyshullu, että se olisi voinut tapahtua minulle tai jollekin muulle nuorelle ja kilpailuhenkiselle. Vaarasta nauttivalle. Täydellinen aloitus! Sitten syyllisyys, joka kulkee matkassa  äänettömänä kumppanina.Yhtä hyvin kuin tässä korostetaan perheen keskeistä rakkautta, voitaisiin ihmetellä sen säikeen heikkoutta, kun sen voi katkaista joku perheen ulkopuolinen. Paljon kiehtovaa psykologista perheen sisäistä dynamiikkaa ja vallanhimoa! Kirjan kulisseina Helsinki, suomalainen saaristo, Yhdysvallat sekä syrjästäkatsojan mielen hämärät kentät. Totuus on suhteellinen käsite. Riippuu mistä katsoo, kuka katsoo. Kalland kuitenkin vie lukijansa mukanaan katsomaan kohti.

Toisaalta

Totuus on optinen illuusio, jota ei voi nähdä, jos katsoo sitä suoraan. Fiktio on sitä, että keksitään asioita, jotka eivät ole totta mutta jotka paljastavat totuuden.

Vien sinut kotiin soi Elleniä. Miten voin ikinä unohtaa hänet kylpyhuoneen peilin edessä halaamassa itseään ja suutelemassa peiliä. Miten voin unohtaa hänet soittamassa The Gypsy Girl’s Dream –kappaletta, jonka hän oppi jo nelivuotiaana. Ellen joka kantoi viulukoteloa siinä missä muut lapset pehmolelua. Ellen joka soittaessaan tuli yhdeksi viulunsa kanssa. Ellen joka...


”Kerro minulle minusta”, hän sanoi niin kuin pienenä.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Tuijata/kulttuuripohdintoja  Katja/Lumiomena ja Nannan Kirjakimara

24 kommenttia:

  1. Totta: tämä on vielä enemmänkin. Kirjoitin tästä samoin blogiini tänään ja mietin, miten herkkäviritteinen ja samalla vahva tämä on. Upea romaani, joka soittaa surua ja ottaa kantaa.

    Unohtumaton kuin tähtitaivas Porkkalan yllä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, siinä kirjan vahvuus. Julmankirkas kauneus!

      Mesatrillinen aloitus, sillä voiko mikään olla kuin tähdet meren yllä. Vaikka olisi talvikin.

      <3

      Poista
  2. Olen tänään lukenut tästä jo kaksi arviota ja olen entistä vakuuttuneempi, että tämä on ehdottomasti mukana syksyn lukulistallani!

    Ihanaa elokuista loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla, vahva valinta.

      Kiitos samoin<3 Vielä muutama viikko ja saamme Taika-sheltin ja Dina-villakoiran hoitoon...

      Poista
  3. Sinäkin innostuit! Minustakin Kallandin esikoisromaani on varmaa, monisäikeistä kerrontaa. Mikä parasta: usein uskonyhteisökuvaukset ovat akendatyyppisiä, tässä kirjassa ei selitellä eikä opeteta, näytetään totuuden suhteellisuus, annetaan ymmärtää ja annetaan lukijan itse ymmärtää. Minusta kirjaa lukiessa tuntui hiukan dekkarityyppiseltä, eli ahmin: mitä sitten tapahtuu, miten tässä käy. Romaanille kävi hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kartan erilaisia uskonnon nimissä toimivien järjestöjen kirjoja, mutta tässä kävi niin, että kirja tuli ja kun aloitin,en pystynyt lopettamaan.Tämä on kaikkea muuta kuin 'lahkolaiskirja', mutta kertoo se siitäkin. Alkuhan etenkin on kuin dekkarista ja se nappaa kiinni, niin tekee hyvä kirja. En voi olla näkemättä tätä kirjaa tänä vuonna siellä sun täällä kun palkintoja ja kehuja jaetaan, mutta jännittävää tulee olemaan se, mistä Kalland ammentaa seuraavaksi. Vedetään nyt kuitenkin henkeä ja iloitaan, että aina löytyy jotain ihan erilaista.

      <3

      Poista
    2. PS. Ja sitten vielä, että Ellenin instrumentti oli viulu. Hyvin nuoresta jo halusin viulutunneille, mutta sitä eivät vanhempani tajunneet, joten musiikki vaihtui ratsastukseen ja yökausien lukemiseen:)

      Poista
    3. Musiikkikuvaukset tenhosivat. Nautin myös kirjan lopun soittolistasta ja hyödynsin sitä samalla kuin luin.

      Poista
    4. Tuija, ne ovat kirjan kultaa! Kuuntelin tietysti The Gypsy Girl's Dreamin ja luin koko listan. Ave Mariasta pidän monestakin versiosta, Sibeliusta omistan (hänet löysin Sibelius-elämäkerran kautta!), mutta että listalla on Brelin Ne me Quitte pas...Se Stingin laulamana on yksi elämäni biiseistä.

      Intorverttina luen vain öisin,ikkuna auki ja keksittymistäni innoittavat vain luntoäänet: tuuli, sade, haavikon soitto, vielä kuuluu aamusta varhain kirjosieppo, kohta sekin vaikenee...syyskesä.

      <3

      Poista
  4. Tämä alkoi kiinnostaa tosi paljon;luin sekä sinun että Katjan arvostelun. En ole tainnut lukea mitään kirjaa jossa käsitellään Jehovan Todistajia; minähän lähes päivittäin kävelen Tel Avivissa Vartiotorni-rakennuksen ohitse (muutama postaus sitten...) ja mietin mitä rakennuksen sisällä tapahtuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael,jemmaan tämän sinulle. R. alkaa lukea tätä tänään. Tuo raiskausteksti on Vartiotorni -lehdestä.

      Eihän postissa uskalla lähettää kun menee miten sattuu vai koetetaanko vielä kerran:)

      <3

      Poista
    2. Juu älä lähetä... Ellei sitten Annelille Haapavedelle ja hän voisi tuoda tänne..

      Poista
    3. Jael, mihin asti Anneli on Haapavedellä? R. alkaa lukea tätä nyt ja sitten se olisi sinun.

      Poista
  5. Pidän paussia näisä kirjoista, joihin liittyy uskonto. Vieläkin inhottaa, kun kummitädin ja sedän omaisuus meni uskonnolliselle opistolle, ja nyt se opisto ilmoitti hankkivansa uudet autot ja matkailuautot. Haloo! Ymmärrän, jos omaisuus käytetään oppimisympäristöihin, stipendeihin jne mutta härskisti varmaan rehtorin ja hallituksen käyttöön. Vanhukset ovat ihan suojattomia hyväksikäytöltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ymmärrän. Minä en valinnut tätä kirjaa, vaan kirja valitsi minut ja sitten olinkin jo tarinan pauloissa.

      Mielestäni uskontojen uhreille on oma yhdistyksensä, mutta varmaan se ei johda kummiesi rahoja parempiin kohteisiin. Kaikki kuulemani ja likeltä seuraamani tarinat eri lahkolaistyyppisistä järjestöistä ovat olleet ikäviä, surullisia ja osa myös traagisia.

      Mai, tämä olisi ollut ihan sun kirjasi - silti.

      <3

      Poista
  6. Hieno teksti ja näkökulma. Minun näkökulma kirjaan on hieman erilainen, jos kohta olisin halunnut kirjoittaa paljon enemmän, jos vain olisin osannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, kiitos<3 Kiehtovaa on juuri se miten monelta kantilta tämän kirjan voi kokea,

      <3

      Poista
  7. En tiedä syyllistynkö jonkin kirjoittamattoman säännön rikkomiseen jos kommentoin täällä itse ... mutta menköön, olen amatööri, ei minulta voi vaatia niin paljoa. Kiitos hienosta kirjoituksesta, vaatii taitoa kertoa ja samalla olla kertomatta liikaa, antaa lukijoille tilaa. Pyrin samaan itsekin. Laitoin FB-sivuilleni linkin tänne. Musiikkilistan tekeminen oli muuten kustannustoimittajani idea, innostuin siitä itsekin ja hämmästyin että nimeltä mainittuja kappaleita oli noinkin paljon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ben! Ei ole mitään normeja kirjailijoiden osallistumisesta näihin kommentteihin. Toiset innostuvat, toiset ovat vaiti. Jotkut ovat kavereita facebookin puolella ja kertovat siellä tuntojaan...

      Kiitos samoin<3 Vedit multa ns. maton alta. Koukku tarttui heti alun tragediasta ja Ellen melkein tatuoitui sisääni. Se peilikohtaus: Aloin paitsi kuulla kirjan musiikkina myös näin tämän elokuvana. Kiitos fb-linkityksestä. Voit myös hakea minua kaveriksi,jos siltä tuntuu: lupaan suostua:) Loistava kustannustoimittaja, sillä tuo idea toimii. Ne me quitte pas oli ihan telepatiaa.

      Osaan olla sekä runsas että vaikeneva. Juoni ei saa paljastua. Tarinasi vie minua kaikissa tunneskaaloissa. Hyvä sinä!

      ♥♥♥

      Poista
  8. Kiitos kirjan esittelystä, ilman sinua se olisi jäänyt lukematta. Aivan loistava teos. Suorastaan mykistävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky ja Minna, ole hyvä<3 Ihan mykistävä: Samaa mieltä!

      Poista