Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle Avojaloin. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle Avojaloin. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Anna Kortelainen: Avojaloin - 20 tositarinaa Karjalan kannakselta

Juuret rajantakaisessa, kauniissa Karjalassa on kuin uni, jota näet muiden kertomusten läpi, mutta se on uni ja osin unelmakin, joka ei jätä näkijäänsä. Se saa ravintonsa isovanhempien ja omien vanhempien kertomuksista, vanhoista seepianvärisistä valokuvista, ryijystä seinällä, kirjeestä, joka on säilynyt, perheen oman kannakselaisen sukututkumuksista, lukuisista pitäjäkirjoista, joissa oman pitäjän, tässä tapauksessa Valkjärven, ihmiset elävät elämäänsä, juhlaansa ja arkeaan, äitikin siellä pikkutyttönä kanoja nurmella syöttämässä ja isovanhemmat juhlallisina hääkuvassaan, jo pikkutyttönä rypyttelin karjalanpiirakoita ja kuuntelin mamman tarinoita etenkin Viipurista. Paljon myöhemmin vierailin äidin kanssa hänen kotitalossaan ja näin mamman istuttamat omenapuut, katsoin ulos ikkunasta, josta äitini oli katsellut, miten Leningrad paloi piirityksen aikaisissa pommituksissa vasten yön pimeää, uin mamman lapsuuden rannalla, kuljin Viipurin katuja kuin kuumeessa, sillä tästä hetkestä oli tullut eilinen: Viipurin tori, piirakat, ihmiset, kielet, mielet, kohta jossa kulkuni kosketti mamman askelia, talo jonka ikkunasta äitini kumartui katsomaan kadulle ollessaan tädillään kylässä, paikka johon pappa jätti hevosen ja Valkjärven kiesit hoitaaksen asioita, valokuvaamo, jossa otettiin kihlakuva, kahvila, jossa nautittiin leivos, kauppa, josta ostettiin kaunis kangas...

Anna Kortelaisen kirja Avojaloin – 20 tositarinaa Karjalan kannakselta (Gummerus 2015) on jokaisen karjalaiset juuret omaavan unelmateos. Vaikka oman suvun pitäjän, minun tapauksessani Valkjärven, kirjat ovat tärkeitä, ne ovat historiallisesti merkittävää pikkutarkkaa muistiinpanoa jälkeläisille, jotain mistä ammentaa paljon tietoa ja yksityiskohtia, löytää omaa sukua, tietää kuka meni kenenkin kanssa avioon ja kuka oli kenenkin serkku ja mitä siihen aikaan tehtiin ja miten. Ne ovat kuin talon perustus ja seinät, mutta kun aletaan sisustaa muistojen Karjalaa, kaivataan tunnelmapaloja tapeteiksi ja ryijyiksi, karjalaista lahjakkuutta ja eloisuutta ilmaksi, jota hengittää, jotain koskettavaa sielulle, kuten vaikka Avojaloin kannen Hilma tyttönen sylissään Bunka-karitsa.

Hilman ensimmäinen kesätyöpaikka oli Niemenlautan kartano tai hovi, kuten karjalaiset sanoivat. Hilman ikä 12 vuotta oli pikkupiialle tuohon aikaan riittävä ja Hilman työ oli helppoa, sillä hän lapsenlikotti taiteilija Hugo Simbergin ja tämän Anni-vaimon esikoispoikaa Tomia.

Jossain vaiheessa kesällä 1913 Hugo Simberg pyysi Hilman mallikseen. Hilman tuli seistä Niemenlauta navetan ovella ja pidellä Bunka-karitsaa sylissään. Hilmaa ei kuitenkaan voinut velvoittaa seisomaan liikkumatta niin kauan kuin aikuisia ammattimalleja. Muistin tueksi Simberg otti myös valokuvan. Valmis maalaus sai nimen Tyttö ja lammas.

Anna Kortelaisen kirjan houkutus ja koukutus perustuu kiinnostaviin henkilöihin, joita Anna on kutsunut Avojaloin teoksen kirjoittajaksi, kuin myös hänen omiin kertomuksiinsa, joissa hyvinkin erilaiset henkilöt pääsevät esille: Kiihkeän suomalaismielisen ja –kielisen säveltäjä Toivo Kuulan tarina jutussa Kuolema Viipurissa, kertomus Emilia Sofia von Zwygbergistä, josta tuli kuuluisa kauppias jutussa Naisten aarreaitan tytär, Lintulan luostarista eräs ihmiskohtalo luvussa Työntäyteinen köyhyys tai kuvaus runoilija ja taiteilija Jelena Genrihovna Gurosta, joka syntyi Pietarissa yläluokkaiseen perheeseen 1877 ja avioitui säveltäjä Mihail Matjušinin kanssa 1906. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, tulee mieleen kun katsoo Matjušinin ottamia kuvia vaimostaan, mutta sanat paljastavat, miten paljon kannaksen pyhä luonto merkitsi runoilijalle ja koloristille:

Keväinen saapuminen Uudenkirkon datšalle oli Jelena Gurolle rituaali, henkinen ja ruumiillinen juhla. Jelena kirjoitti päiväkirjaansa: ”Olen tosiaan päässyt huvilalle! Koko ruumiini ilakoi ja hengittää. Huokoset avautuvat ja imevät ahnaasti sisään appelsiininkeltaisen huoneen kuivaa, lapsellisen tervettä ilmaa.” Jelena kulki huoneesta toiseen ja nautti: ”Aurinkoinen ikkuna lepää lattialla. Menen seisomaan sen päälle, lämmittelen paljaita jalkoja.”

Teoksen viehätystä vain lisäävät runsaat mustavalkokuvat, joissa kuvattavana ollaan oltu myös muissa kuin juhlatällingeissä. Arki ja työ avautuvat etenkin Kortelaisen jutussa Ulkoilmakonttoristin avara toimisto, jossa seuraamme minullekin aivan uutta aluetta eli Viipurinlahden saaristoa, jossa Uuras ja Ravansaari muodostivat merkittävän yhteisön täynnä eteenpäinmenoa ja uuden rakentamista. Ennen sotia Uuras oli maailman suurin puutavaran ulosvientisatama! Uuraan saaristossa oli 1930-luvun alussa melkein 6000 asukasta, aallonmurtajat ja katuvalot sekä levennetyt tiet, sillä suunnitelmissa oli tehdä saareesta Viipurin esikaupunki raitiotievaunuineen. Tämä kaikki jäi kuitenkin sitten sodan ja kannaksen menetyksen tragediaan. Kirjan aikakausi onkin kuin myrskyinen meri, mutta alkaa tyvenestä, jossa voimme nähdä, mitä karjalainen elämä oli ennen kuohuja. Sitten tuli ensimmäinen maailmansota, bolsevikkivallankumous, Suomen sisällissota ja lopulta toinen maailmansota, jonka rauhan ehdoissa menetimme Karjalan Neuvostoliitolle. Vaikka monen kaipuu Karjalan laulumaille on ollut kova, tuskin kukaan haluaa sodan revanssia. Silti...miulle Viipuri on suomalainen kaupunki, vaikka kartan raja kertoisi mitä. Sitä ei tarvitse edes sanoa, sillä se on siellä ilmassa, suomalaisuus. 

Tässä kohtaa haluan antaa museotoimenjohtaja Päivi Partasen kertoa:

Kannaksen kiehtoviin näkymiin ja elämänkohtaloihin johdattaa myös Lappeenrannan museoiden tuottama ja Anna Kortelaisen käsikirjoittama näyttely: Avojaloin – 10 elämää Karjalan Kannaksella, joka on esillä Etelä-Karjalan museossa ja taidemuseossa 26.4.2015-10.1.2016. Näyttely esittelee kymmenen kertojaa, joiden avulla katsojalle avautuu koko Kannaksen kiehtova elämä. Näyttely takaa uudenlaisen tavan katsella 1900 –luvun alkupuolen Kannasta. Avoimin mielin, herkästi, ennakkoluulottomasti. Näyttelyn suojelijana toimii Tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio, jonka isoäiti on kotoisin Uudeltakirkolta.

Toivon mahdollisimman monen löytävän polun kannaksen menneisiin tuuliin, joissa kärryjen jäljet voivat vielä näkyä. Äitini on niillä jäljillä ollut jo 20 kertaa, mutta tuleeko vielä 21. kerta...Nyt hän kuitenkin lukee kirjaa Avojaloin ja etsii kuumasti kirjaa, jonka mainoksen näki jossain lehdessä viime keväänä, mutta ei muista nimeä, ei kirjoittajaa: Kuka tietää melko uudesta kirjasta, joka koskee Suomen oloja tsaarinvallan viimeisinä vuosina ja kirjan nimessä oli mainittu luvut 1900-1917? Äiti haluaisi nyt päästä oman äitinsä lapsuuteen ja nuoruuteen. On värisyttävää tajuta, että mammani on kävellyt isänsä kanssa Pietarin katuja Nikolai II:n vallan aikana...kävellyt siellä Ahmatovan kaduilla, Nevan rannoilla...

Koen syviä tunteita tämän kirjan äärellä. Äitinsä puolelta sekä viipurilais- että viipurinvenäläisjuurinen Anna Kortelainen osaa kirjoittaa järjellä ja tunteella. Hänen skaalansa soi kaikilla asteikoilla. Kirjan lopussa saamme lukea pienen Svetlana-tyttösen tarinan 1980-luvun Viipurista. Uskokaa tai älkää, se sopii tähän Karjalan kannaksen tarinaan kuin piste iin päälle...tai tahtipuikon viimeinen liikahdus.

Valitsen juttuni lopuksi kahden henkilön lausumat ja ensin tulee Anna Kortelainen, joka tiivistää hienosti Avojaloin kirjaansa, huomatkaa erityisesti sanat ’eloisa’ ja ’rouhea’:

Avojaloin-nimi on kumarrus yhden henkilömme eli Uudenkirkon kesäasukkaan, pietarilaisen runoilijan ja taiteilijan Jelena Guron (1877-1913) suuntaan. Hänen lausahduksensa mukaan runoilijan tulee alati kulkea paljain jaloin. Kulkekaamme siis avojaloin, jolloin tunnemme kaiken – Kannaksen maankamaran lämmön ja roudan, katujen karheat kivet, Rajajoen veden kirpaisun, Terijoen hiekan hellivän kuumuuden, ratakiskojen metallin, havunneulasten pistot – yhtä lailla salongin vahatun parketin kuin vankilan likaisen sementtilattian...Kannas ei ollut maanpäällinen paratiisi, vaan paljon rouheampi, eloisampi ja ristiriitaisempi maankolkka, jonka kertomukset ilmentävät sisua, tragediaa, kovapintaisuutta, toipumista, oppimista.

Hiitolassa Laatokan Karjalassa syntynyt kirjailija Eeva Kilpi:

Muistelin, että rinteessä oli lähde tai kaivo, josta perheemme oli aina juonut lipillä vettä pitkää rinnettä noustessamme – vai uneksinko vain? Ei, en uneksinut, minä muistin! Rinteessä oli nytkin kaivo ja lippi. Ja minä join siitä niin kuin aina lapsena. Raija otti siitä kuvankin. Ja kun nousimme mäen päälle – niin siinä se oli edessäni: ukin ja mummin talo! Ja minusta tuntui, että se puhui minulle. Se sanoi: tervetuloa, Eeva. Muistatko paratiisiomenapuun, jonka pieniä omenia lapsena söit?

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin myös Maria/Sinisen linnan kirjasto

*****

Karjalaisuutta löytyy myös teoksesta Edith. Runoilijan elämä ja myytti

perjantai 27. marraskuuta 2009

VANHAN KARTANON PAT

L.M.Montgomeryn Vanhan kartanon Patissa (Pat of Silver Bush, Minerva, 2009) olemme jälleen Prinssi Edwardin saarella, jossa vaellamme tähtien valossa Hopeakoivikossa, ihailemme Usvien kukkulaa ja kylvemme kuun hopeisessa valossa Kuiskailevalla kujalla tai Hämärikössä.

Sisko Ylimartimon suomentamassa kirjassa kohtaamme Silver Bushin taikapiirin, jossa varttuu tunteellinen, asioihin ja esineisiin ja ihmisiin voimakkaasti kiintynyt Pat. Ylitse kaiken Patille ovat juuret, joiden lujimpana ilmentymänä on voimakas yhteys ja jopa läheisriippuvuus perheeseen. Silver Bush on koti vailla vertaa ja maailma maailmassa. Oma perhe on enemmän kuin mikään muu ja perheyhteys ei saa rikkoontua eli kaikkien olisi Patin mukaan siinä aina pysyttävä.

Ilman perheen vanhaa irlantilaista palvelijaa Judya, Pat tuskin olisi selvinnyt elämän tuomista muutoksista ja menetyksistä. Vaikka Judy on kuin kelttinoita kertoessaan toinen toistaan karmeampia kummitusjuttuja ’kallehimmalleen’ eli Patille, hän on myös se, joka kovan paikan tullen näyttää Patille, että elämään kuuluvat myös ne maton tummat raidat.

Judyn murre on varsin kiehtovaa, mikä olikin Ylimartimolle kovin haaste, mistä hän kunnialla selvisi kehittäen omanlaisensa murteen, jolle ei ehkä ole vertaa käännösmaailman historiassa. Kirjan alussa Judy vielä pääasiassa kertoo kammottavia juttujaan totena niihin uskovalle Patille, mutta kirjan loppupuolella hän toimiikin jo parisuhdeneuvojana:

Ja hää oli hiuka liia herraskaine miun makuun, Patsy. Miehen pitää olla vähä nöyrä, ku hää hakkaileepi, sil jos hää ei ole sitä sillo, nii millo hää on? Mie kysyn vaan.
Sitä ennen kuitenkin Judyn jutut välillä jopa sekoittavat mielikuvitusvillin Patin päätä ja elämääkin:

Lämmin hautova yö…yö joka ehdottomasti kuului keijuille. Pat saattoi uskoa niihin jälleen hetken verran koko sydämestään. Jokin kummallinen taika valtasi hänen olemuksensa. Hän muisti Judyn tarinan lumotusta prinsessasta, jonka täytyi tanssia alastomana täyden kuun aikaan metsäisessä notkossa. Äkkiä hänkin halusi itse tanssia samalla tapaa kuutamossa. Miksipä ei? Kukaan ei näkisi. Se olisi kaunista…kaunista.

Pat riisui vaatteensa. Niitä ei ollut paljon…ja hän oli jo avojaloin. Hän heitti pois vaaleansinisen puuvillamekkonsa ja vähäiset alusvaatteensa. Hän seisoi varjojen keskellä, tuo pieni häpeämätön dryadi, joka värisi ennen kokemattomasta, kummallisesta hurmiosta, kun kuun kalpeat sormet koskettivat häntä puiden keskellä.
Sanomattakin on selviö, että Pat joutui kiinni tempustaan ja sai siitä rangaistuksensa. Ei siihen aikaan ollut tapana neitojen tanssia niityillä alasti edes hopeisessa kuutamossa.

Montgomerylle ansiokkaasti antautunut Ylimartimo löytää kirjasta ajallisen kiinnekohdan, josta tavoitamme Patin syntymävuoden. Pat oli sodan lopussa viisivuotias ja siten syntynyt vuoden 1913 tienoilla. Kirjan päättyessä eletään 30-luvun alkua, joten fiktio elää todellisuuspaostaan huolimatta aivan reaaliajassa.

Sota ei paljoakaan näy Patin kasvamisessa nuoreksi naiseksi, mutta sitäkin enemmän vaikuttavat tummat varjot, jotka vaeltavat Silver Bushin ja Ystävyyden talon ympärillä. Ystävyyden talossa asuu Patin paras ystävä Bets, joka on syntynyt samana syyskuun päivänä kuin Pat. Bets on jo lapsesta hyvin kaunis, keijun kaunis. Ja hyvin herkkä ja hyvin rakas Patille. Sielusisko, jonka kanssa kuiskitaan salaisuuksia pimeinä öinä toisen luona yökylässä. Kaiken, kaiken he jakavat, eivätkä aio koskaan erota, vaan Ystävyyden taloa kiertää jo varjoista suurin ja tummin…

Pat kuitenkin selviää ja varttuu ensimmäisiin ihastuksiinsa, joiden yhden taas päättyessä toteaa: Rakkaus on läikkyvää vettä murtuneesta ruukunsirpaleesta.


Tämä kirja on raikasta, tuttua Montgomerya, mennyttä maailmaa, johon on niin suloista sukeltaa. Minä palaan aina Prinssi Edwardin saarelle mieluusti ja samalla palaan omaan lapsuuteni, jonka vietin kasvaen suloisen saaren tuulissa. Rakastan oikeasti Gilbertiä vieläkin, mutta Anna hänet vei ja nyt taidan olla pikkuisen ihastunut Hilaryyn, joka saa valmistuttuaan suunnitella minulle talon, jossa on maailman kaunein veranda suoraan merelle päin…ja siitä ei tule pelkästään talo, vaan siitä tulee Koti, sillä sen rakentaa Rakkaus, ei Raha,sillä se on Oikean Kodin merkki Prinssi Edwardin saarella.
Näetkö, iltatähti kimaltaa taivaan hopeanhohtoisella kedolla ja pimeä ojentautuu Hopeakoivikon keskellä. Eikö olisikin ihanaa, jos voisi lentää keinumaan puun latvaan jonnekin iltatähden ja pimeyden välille?

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Liisa

maanantai 15. maaliskuuta 2010

VANHAN KARTANON PAT

L.M.Montgomeryn Vanhan kartanon Patissa (Pat of Silver Bush, Minerva 2009) olemme jälleen Prinssi Edwardin saarella, jossa vaellamme tähtien valossa Hopeakoivikossa, ihailemme Usvien kukkulaa ja kylvemme kuun hopeisessa valossa Kuiskailevalla kujalla tai Hämärikössä.

Sisko Ylimartimon suomentamassa kirjassa kohtaamme Silver Bushin taikapiirin, jossa varttuu tunteellinen, asioihin ja esineisiin ja ihmisiin voimakkaasti kiintynyt Pat. Ylitse kaiken Patille ovat juuret, joiden lujimpana ilmentymänä on voimakas yhteys ja jopa läheisriippuvuus perheeseen. Silver Bush on koti vailla vertaa ja maailma maailmassa. Oma perhe on enemmän kuin mikään muu ja perheyhteys ei saa rikkoontua eli kaikkien olisi Patin mukaan siinä aina pysyttävä.


Ilman perheen vanhaa irlantilaista palvelijaa Judya, Pat tuskin olisi selvinnyt elämän tuomista muutoksista ja menetyksistä. Vaikka Judy on kuin kelttinoita kertoessaan toinen toistaan karmeampia kummitusjuttuja ’kallehimmalleen’ eli Patille, hän on myös se, joka kovan paikan tullen näyttää Patille, että elämään kuuluvat myös ne maton tummat raidat.

Judyn murre on varsin kiehtovaa, mikä olikin Ylimartimolle kovin haaste, mistä hän kunnialla selvisi kehittäen omanlaisensa murteen, jolle ei ehkä ole vertaa käännösmaailman historiassa. Kirjan alussa Judy vielä pääasiassa kertoo kammottavia juttujaan totena niihin uskovalle Patille, mutta kirjan loppupuolella hän toimiikin jo parisuhdeneuvojana:

Ja hää oli hiuka liia herraskaine miun makuun, Patsy. Miehen pitää olla vähä nöyrä, ku hää hakkaileepi, sil jos hää ei ole sitä sillo, nii millo hää on? Mie kysyn vaan.

Sitä ennen kuitenkin Judyn jutut välillä jopa sekoittavat mielikuvitusvillin Patin päätä ja elämääkin:

Lämmin hautova yö…yö joka ehdottomasti kuului keijuille. Pat saattoi uskoa niihin jälleen hetken verran koko sydämestään. Jokin kummallinen taika valtasi hänen olemuksensa. Hän muisti Judyn tarinan lumotusta prinsessasta, jonka täytyi tanssia alastomana täyden kuun aikaan metsäisessä notkossa. Äkkiä hänkin halusi itse tanssia samalla tapaa kuutamossa. Miksipä ei? Kukaan ei näkisi. Se olisi kaunista…kaunista.


Pat riisui vaatteensa. Niitä ei ollut paljon…ja hän oli jo avojaloin. Hän heitti pois vaaleansinisen puuvillamekkonsa ja vähäiset alusvaatteensa. Hän seisoi varjojen keskellä, tuo pieni häpeämätön dryadi, joka värisi ennen kokemattomasta, kummallisesta hurmiosta, kun kuun kalpeat sormet koskettivat häntä puiden keskellä.


Sanomattakin on selviö, että Pat joutui kiinni tempustaan ja sai siitä rangaistuksensa. Ei siihen aikaan ollut tapana neitojen tanssia niityillä alasti edes hopeisessa kuutamossa.

Montgomerylle ansiokkaasti antautunut Ylimartimo löytää kirjasta ajallisen kiinnekohdan, josta tavoitamme Patin syntymävuoden. Pat oli sodan lopussa viisivuotias ja siten syntynyt vuoden 1913 tienoilla. Kirjan päättyessä eletään 30-luvun alkua, joten fiktio elää todellisuuspaostaan huolimatta aivan reaaliajassa.

Sota ei paljoakaan näy Patin kasvamisessa nuoreksi naiseksi, mutta sitäkin enemmän vaikuttavat tummat varjot, jotka vaeltavat Silver Bushin ja Ystävyyden talon ympärillä. Ystävyyden talossa asuu Patin paras ystävä Bets, joka on syntynyt samana syyskuun päivänä kuin Pat. Bets on jo lapsesta hyvin kaunis, keijun kaunis. Ja hyvin herkkä ja hyvin rakas Patille. Sielusisko, jonka kanssa kuiskitaan salaisuuksia pimeinä öinä toisen luona yökylässä. Kaiken, kaiken he jakavat, eivätkä aio koskaan erota, vaan Ystävyyden taloa kiertää jo varjoista suurin ja tummin…

Pat kuitenkin selviää ja varttuu ensimmäisiin ihastuksiinsa, joiden yhden taas päättyessä toteaa: Rakkaus on läikkyvää vettä murtuneesta ruukunsirpaleesta.

Tämä kirja on raikasta, tuttua Montgomerya, mennyttä maailmaa, johon on niin suloista sukeltaa. Minä palaan aina Prinssi Edwardin saarelle mieluusti ja samalla palaan omaan lapsuuteni, jonka vietin kasvaen suloisen saaren tuulissa. Rakastan oikeasti Gilbertiä vieläkin, mutta Anna hänet vei ja nyt taidan olla pikkuisen ihastunut Hilaryyn, joka saa valmistuttuaan suunnitella minulle talon, jossa on maailman kaunein veranda suoraan merelle päin…’ja siitä ei tule pelkästään talo, vaan siitä tulee Koti, sillä sen rakensi Rakkaus, ei Raha!’


Näetkö, Iltatähti kimaltaa taivaan hopeanhohtoisella kedolla ja Pimeä ojentautuu Hopeakoivikon keskellä. Eikö olisikin ihanaa, jos voisi lentää keinumaan puun latvaan jonnekin Iltatähden ja Pimeyden välille?

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Sara  Jokke  Liisa ja Aili

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Vuoden 2015 Kauneimmat Kirjan Kannet ovat...ja Arvonnan Voittajat!

Vuoden 2015 kauneimmat kirjan kannet Leena Lumissa on valittu: Kiitos kaikille osallistujille♥ Ykköseksi tullut kansi oli ns. 'musta hevonen', sillä en ollut huomata koko kirjaa kuin vasta ihan viime tipassa ennen arvontaa. Sekä kansi että sen sisältö yllättivät vahvasti.

Voittajakansi on 17 äänellä Suomen myyttiset linnut. Toiseksi tuli Kaukaiset hetket 11 äänellä, kolmanneksi Sopimus, jota piti kauneimpana 9 osallistujaa ja 7 valitsi suosikikseen Elämänmittaisen lukupiirin. Vain yhden pisteen päähän Schwalben kirjan kannesta jäi Avojaloin.

Koska menossa on Leena Lumin juhlavuosi: yli 1,5 miljoonaa kävijää ja jo toisen kerran ykkössija Cisionin kirjablogilistalla, luvassa on viisi palkintoa. Lumimies toimi onnettarena ja seuraavat henkilöt saavat valita voittajajärjestyksessään täältä palkintonsa. Kun valinta on tehty, pyydän ilmoittamaan sen, jolloin merkitsen 'varattu' ja sitten valitsee seuraava vuorossa oleva. Ilmoittakaa osoitteenne minulle sähköpostiin: leenalumi@gmail.com Onnettaren suosikkeja ovat tällä kertaa:

Pioni  Paluumuuttajatar Mustikkapusu Minna Frigård ja Kaisa! Onnea voittajille♥

*****


Ja sitten tämän päivän Hesariin, jossa Leena Virtanen kirjoittaa kolumnissaan kadottaneensa suosikkisarjansa The Affair. Nyt minäkin olen sen kadottanut, sillä en edes tiennyt, että siitä on tehty toinen tuotantokausi! Sehän tuli ennen AVAlta ja kirjoitin siitä silloin täällä Ja näin Leena Virtanen tänään:

"Tv-draama elää kultakauttaan, mutta sarjojen päättyminen arjen rutiineihin alkaa olla ylimääräisen mutkan takana. Nykyisessä paljoudessa pitäisi olla palohälyttimen veroinen ravistaja, jotta katsoja muistaisi kaiken muistamisen arvoisen."

Sarja on nyt sitten HBO:lla..., mutta ei se kuulemma sieltä mihinkään katoa. Taidan odottaa sarjan tuloa myyntiin.

Nähdään pimeän sijasta tähtiä! Ollaan kaikki valonkantajia!

Love
Leena Lumi

The Affair "Container"

perjantai 20. helmikuuta 2015

Leena Lumin luetut 2015


Ajan virrassa kuljehdimme kuin lastut lainehilla, mutta taiteilija Ada Thilénin Lukeva tyttö maisemassa, 1896, lukija tyynesti ja syvästi keskittyneenä viihtyy yhdessä kirjan kanssa. Kuva on Riitta Konttisen kirjasta Taiteilijatoveruutta Minulle on muodostunut kuvan harmoniseen ja lukemiseen liittyvään kauneuteen suorastaan jo kiintymys! Adan tytöllä ei ole tylsää: Hän matkustaa tarinan maailmassa, jossa jokainen uusi sivu tuo eteen uuden etapin, osan suuresta seikkailusta, jonka nimi on lukeminen. Thilénin kuva saakin nyt aloittaa tämän vuoden kirjaston keräämisen. Tästä tulee siis listaus, joka piakkoin siirtyy oikeaan palkkiini ja kirjasto karttuu vuoden mittaan kirja kirjalta, elämys elämykseltä...

1.   Jelena Kuzmina: Anna Ahmatova koditon (Razorjonnyi dom, Otava 1992, suomennos Eila Salminen, runojen suomennokset Marja-Leena Mikkola ja osin Pentti Saaritsa)

2.   Magda Szabó: Metsäkauris (Die andrere Esther, WSOY 1962, suomennos saksasta Aarno Peromies)


3.   Nir Baram: Hyviä ihmisiä (Gute Leute, Otava 2014, suomennos saksasta Anja Meripirtti)


4.   John Williams: Stoner (Stoner, Bazar 2015, suomennos Ilkka Rekiaro)
5.   Minna Mikkonen: Kivenkerääjät (Minerva 2015)



6.   Ulla Liukkonen, Helena Lylyharju, Kari Martiala: Ajatusta arkiruokaan! Herkkuja rippeistä (Karisto 2015)


7.   Varpu Tavi&Anna Sillanpää: Koko naisen terveys (Gummerus 2015)


8.   David Vann: Kylmä saari (Caribou Island, WSOY 2014, suomennos Irmeli Ruuska)


9.   Peter James: Kuolema leikkii tulella (Want You Dead, Minerva 2015, suomennos Maikki Soro)



10.  Lasse Ansaharju, SusuPetal: Kultainen talja (Books on Demand 2014)



11.  Annika Christensen&Ulrica Otterling: Ruukkupuutarha - Iloa ympäri vuoden (Trädgård i kruka - Orladglädje året om, Minerva 2015, suomennos Jutta Jarvansalo)


12.  Anna Örnberg: Rouhea maalaistyyli - Ideoi ja sisusta (Modernt lantliv, Mäkelä 2015, suomennos Mari Hyypiä)


13.  Jayne Anne Phillips: Äidin aika (MotherKind, Tammi 2000, suomennos Kersti Juva)


14.  Leena Yliportimo: Small Talkia Rakkaudesta (2015)


15.  Peter Sandström: Valkea kuulas (Transparente blanche, Schildts&Söderströms 2014, suomennos Outi Menna)


16.  Sandra Boart&Karolina Ehrenpil: Ripaus sokeria (En nypa socker, Mäkelä 2015, suomennos Laura ja Olga Jänisniemi)



17.  Suomen kauneimmat puutarhat (Minerva 2015, toimittanut Kirsi Tuominen)

18.  Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russel ja James (Etta and Otto and Russell and James, Gummerus 2015, suomennos Sari Karhulahti)


19.  Ruediger Schache: Positiivisen vetovoiman salaisuus - 99 tapaa löytää sydänmagneettisi voima (Herzbewusstein - 99 motivierende Handlungen für eine postivie Ausstrahlung, Minerva 2015, suomennos Hanna Fauster)


20.  Kirsti Ellilä: Tuntemattomat (Karisto 2015)


21.  Pirjo Rissanen: Terveisiä Armille (Gummerus 2015)


22.  Johanna Lehtinen&Tanja Hakala: Laiturilla - Kesäkoteja rannikolla ja saaristossa (Docendo 2015)


23.  Ian McEwan: Lapsen oikeus (The Children Act, Otava 2015, suomennos Juhani Lindholm)


24.  Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta (Fallout, Otava 2015, suomennos Marianna Kurtto)


25.  Audrey Magee: Sopimus (The Undertaking, Atena 2015, suomennos Heli Naski)


26.  David Suchet: Hercule Poirot ja minä (Poirot and Me, Minerva 2015, suomennos Sirpa Parviainen)


27.  Daniel Glattauer: Takiainen (Ewig Dein, Atena 2013, suomennos Raija Nylander)


28.  Ajatuksia puutarhurille (toimittanut Leena Lammela, Karisto 2015)



29.  Eveliina Talvitie: Hieno vai huono. Nainen jolla on maine (WSOY 2015)


30.  Anna Kortelainen: Avojaloin - 20 tositarinaa Karjalan kannakselta (Gummerus 2015)



31.  Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe  (All the Light We Cannot See, WSOY 2015, suomennos Hanna Tarkka)

32.  Kari Martiala, Helena Lylyharju: Kesäruokaa paratiisista - Havaijilaisia herkkuja kotikeittiöön (Karisto 2015)


33.  Javier Marías: Rakastumisia (Los enamoramientos, Otava 2012, suomennos Tarja Härkönen)
34.  Peter Høeg: Susanin vaikutus (Effekten af Susan, Tammi 2015, suomennos Katriina Huttunen)
35.  Jarmo Österman: Koirakokin parhaat reseptit (Docendo 2015)


36.  Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta (Utan personligt ansvar, Siltala 2015, suomennos Sanna Manninen)


37.  Gillian Flynn: Teräviä esineitä (Sharp Objects, WSOY 2015, suomennos Maria Lyytinen)


38.  Hjoth&Rosenfeldt: Mykkä tyttö (Den stumma flickan, Bazar 2015, suomennos Jaana Nikula)


39.  Karin Slaughter: Näkymätön (Unseen, Tammi 2015, suomennos Annukka Kolehmainen)


40.  Sarah Waters: Parempaa väkeä (The Paying Guests, Tammi 2015, suomennos Helene Bützow)
41.  Pål Karlsen: Suuri herkkutattikirja (Steinsoppen. Vill av natur, Minerva 2015, suomennos Jutta Jarvansalo)


42.  Herman Koch: Naapuri (Geachte Heer M., Siltala 2015, suomennos Sanna van Leeuwen)


43.  Sarah Waters: Yövartio (The Night Watch, Tammi 2007, suomennos Helene Bützow)


44.  Kate Morton: Kaukaiset hetket (The Distant Hours, Bazar 2015, suomennos Natasha Vilokkinen)
45.  Elisa Aaltola&Sami Keto: Eläimet yhteiskunnassa (Into 2015)



46.  Pärttyli Rinne: Viimeinen sana (Noxboox 2014)


47.  Linn Ullmann: Kun olen luonasi (Når jeg er hos deg, WSOY 2002, suomennos Tarja Teva)


48.  Will Schwalbe: Elämän mittainen lukupiiri (The End of Your Life Book Club, Basam Books 2014, Kirsi Ohrankämmen)


49.  Lene Kaaberbøl&Agnete Friis: Satakielen kuolema (Nattergalens død, Siltala 2015, suomennosAino Ahonen)


50.  Tiia Koskimies: Suomalainen puurokirja (Minerva 2015)


51.  Tapani Heinonen: Kuka heilutti pesäpuuta (Minerva 2015)


52.  Pinja Niemi, Mari Muikka, Marjo Koivumäki: Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin (Minerva 2015)


53.  Katja Kettu: Yöperhonen (WSOY 2015)


54.  Katri Kirkkopelto: Soiva metsä - Jean Sibeliuksen matkassa (Lasten Keskus 2015)


55.  Carol Shields&Blanche Howard: Kuiva kausi (A Celibate Season, Otava 2015, suomennos Hanna Tarkka)


56.  Peter James: Kuolema merkitsee omansa (You Are Dead, Minerva Crime 2015, suomennos Maikki Soro)


57.  Pentti Haanpää: Kauneuden kirous (Into 2015)


58.  René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan (Siltala 2015)


59.  Eija Aromaa: Asiakirjat (ntamo 2015)


60.  Pirkko Jurvelin: Lapseni kuin nukke (Kustannus Ves-Line 2015)


61.  Linn Ullmann: Ennen unta (Før du sovner, WSOY 1999, suomennos Tarja Teva)



62.  Antti Tuomainen: Kaivos (Like 2015)


63.  Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet ( Big Little Lies, WSOY 2015, suomennos Helene Bützow)


64.  Mauri Leivo: Lintulaudan elämää - Opas talvisten pihalintujen tarkkailuun (Docendo 2015)

65.  Riitta Konttinen: Elämänvirrassa - Ragni ja Alvar Cavén (Siltala 2015)


66. Raili Mikkanen: Voidaan kutsua ulkopuolelle lain (Robustos 2015)


67.  Leena Kellosalo: Leonardo sai siivet (ntamo 2015)


68.  Taina Haahti: Mariaanien hauta (Siltala 2015)



69.  Johanna Venho: Kaukana jossain onnenmaa (WSOY 2015)


70.  Eero Ojnanen&Daga Ulv: Suomen myyttiset linnut (Minerva 2015)


71.  Tua Harno: Oranssi maa (Otava 2015)


72.  Anne Helttunen, Annamari Saure, Jari Suominen: Mieli ja maisema. Kirjailijoiden työhuoneita (Avain 2015)
73.  Satu Koskimies: Villiviinitie, Tullinpuomi (Sanasato 2015)


74. Jane Means: Paketoi kauniisti. Parhaat ideat näyttäviin lahjapaketteihin (Giftwrapped: Practical and inventive ideas for all occasions and celebrations, Minerva 2015, suomennos Eva Katajamäki)


75. Jean Rhys: Huomenta, keskiyö (Good Morning, Midnight, Otava 2002, suomennos Hanna Tarkka)


76.  Jean Rhys: Kvartetti (Quartet, Otava 2000, suomennos Hanna Tarkka)


77. Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu. Kultaiset tyttökirjaklassikot (Avain 2015)


78.  Anna Lihammer: Kun pimeys peittää maan (Medan mörkret faller, Atena 2015, suomennos Ulla Lempinen)


79.  Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa (Sanasato 2015)


80.  Jari lahdenoja, Aleksi Lahdenoja, Miikka Väisänen: Copas y Tapas erilaisia tapoja (Bazar 2015)


81.  Sanna Isto, Eppu Nuotio, Sari Airola: Typy ja topakka tonttu (Bazar 2015)


82.  Laura Lindstedt: Oneiron (Teos 2015)



83.  Paavo Halonen, Antti Kauppinen, Ulla Kokki: Armas aika. Intohimona joulu (Schildts&Söderströms)

Toimittaja Ulla Janhosta mukaellen:

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muuttaa kulkusuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Koko elämä on tarinoiden aikaa. Onko milloinkaan parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo elämän tarinan?"

Intohimolla kirjoista
Leena Lumi